Goldman Sachs vaatii jatkossa monimuotoisuutta listautuvilta yrityksiltä

Goldman Sachsin CEO David Solomon kertoi viime torstaina, että pankki ei enää hoida listautumisanteja yrityksille, joiden hallituksissa ei toteudu diversiteetti.

Alkuvaatimuksena Goldman Sachsilla on, että vähintään yksi hallitusjäsen edustaa monimuotoisuutta. Tämä ehto nousee edelleen vuonna 2021 niin, että kahden hallitusjäsenen pitää edustaa monimuotoisuutta.

Kyse on Solomonin mukaan nimenomaan suorituskyvystä ja sen varmistamisesta. Hän on aiemmin todennut että neljän viime vuoden aikana sellaisten yritysten julkiset annit, joissa on vähintään yksi naispuolinen johtaja, ovat olleet merkittävästi tuloksellisimpia.

Solomon kertoi, että Goldman myös auttaa yrityksiä tunnistamaan naispuolisia hallitusjäsenkandidaatteja. Tavoitteena on kiihdyttää tällä hetkellä liian hitaaksi koettua kehitystä kohti monimuotoisia hallituksia.

Artikkelin pääkuvassa David Solomon, CEO, Goldman Sachs Group Inc.

Alkuperäisen Fortunen artikkelin voi lukea täältä.